Valitettavasti viime vuonna alkanut koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne tuntuu jatkuvan tänä vuonna.
Myymälässämme koronatilanne on otettu huomioon. Meillä on käsidesipiste asiakaskäyttöön, samoin myymälässämme käytetään kasvomaskia tai visiiriä. Jos asiakas ei pääse myymälään, asiat hoituvat myös chatin kautta, sähköpostitse tai soittamalla.
Verkkokauppa toimii normaaliin tapaan, myös asiakasta kiinnostavia mallipaloja voi tilata suoraan netistä. Uskomme, että verkkokauppa toimii loistavana myymälämme jatkeena sekä tuotekatalogina niille asiakkaille, jotka eivät pääse liikkeeseemme sekä myös kauempana asuville asiakkaillemme.
Laattaleevin toimitusjohtaja Juha-Matti Pirilä toteaa: ”Vuosi 2020 on jäänyt monella tapaa ihmisten mieliin. Poikkeuksellinen vuosi mullisti meidän kaikkien arkea ja toi mukanaan suurempia ja pienempiä haasteita. Kotona on vietetty aikaa enemmän kuin aikaisempina vuosina, ehkä juuri tästä syystä ihmisten into sisustukseen on kasvanut ja koti on haluttu kunnostaa viihtyisäksi ja toimivaksi”.
Hän jatkaa: ”Pyrimme toimimaan tässä muuttuneessa toimintaympäristössä aina asiakaslähtöisesti”
Laattaleevin näyttelytila
Laataleevin näyttelytilaa alettiin uudistaa viime vuonna. Olemme koonneet saman tehtaan tuotteita samaan näyttelyosioon, näin asiakas näkee helpommin laattojen eri värivaihtoehdot ja saatavilla olevat kokovaihtoehdot.
Näyttelyä päivitetään ympäri vuoden. Viimeisimmät tehtaiden mallit pyritään saamaan esille heti, kun se on mahdollista. Ajankohtaiset trendit, värit ja kokovaihtoehdot ovat heti nähtävillä, samoin lattiamateriaalit sekä kylpyhuonekalusteet ja hanat. Pysymme ajan tasalla suorien tehdaskontaktiemme ansiosta.

Vuoden 2021 uutuuksia
Uutudet
Yleensä alkuvuonna laattauutuuksia on esitelty Cevisaman näyttelyssä Espanjassa. Nyt näyttelyä on siirretty tuonnemmaksi keväälle. Samoin Jyväskylän rakennusmessut ovat siirtyneet myöhempään ajankohtaan.
Tulevat uutuudet ovat nähtävissä liikkeessämme ja myöhemmin teemme uutuuksista blogin oman kirjoituksen, kannatta seurata kirjoituksia!
Mitä muuta luvassa vuonna 2021?
Tämä vuosi tuo tullessaan myös monia muita mielenkiintoisia juttuja! Näihin palaamme varmasti tarkemmin myös blogin puolella. Ja kannattaa käydä verkkokaupassa tutustumassa voimassaoleviin kampanjoihimme!
Toivotamme teille kaikille oikein hyvää alkanutta vuotta 2021!